Olen itse ollut lähes koko lapsuuden ja teini-iän äärimmäisen
nirso ruoan suhteen. Oikeastaan ainoat ruoat, mihin suostuin katsomaankaan päinkään,
liittyivät aina jollain tavoin pastaan. Spagetti, makaronilaatikko,
makaronipata ja lasagne vuorottelivat säännöllisesti. Hernekeitto oli
kummallinen poikkeus sääntöön, mitä äitini teki aina alusta alkaen. Järkytyin
kun kuulin, että jotkut ihmiset oikeasti syövät sitä purkista. Tästä syystä
itsekin teen hernekeittoni aina itse. Joskus kuulemma söin jopa
jauhelihakeittoa, mitä suuresti ihmettelen, sillä inhosin perunaa. Ainoastaan
perunamuusi oli hyväksyttävää.
Joskus kun nirsouteni paisui niin, ettei mikään kelvannut,
söin paljon valmisruokia kuten mikropitsaa, mikrohampurilaista ja mikrohotdogia.
Kun muutin omilleni ja rahat olivat niukalla, elin pitkiä aikoja syömällä
paljasta nuudelia. Jossain vaiheessa kuitenkin tulin järkiini ja päätin alkaa
kokeilemaan uusia makuja ja se päätös on saanut minut ihastumaan moniin uusiin
makuihin. Aiemmin minulla oli pitkä lista kelvottomista ruoka-aineista.
Arvioisin että lähemmäs 20. Tällä hetkellä ainoat maut, jotka vielä vaativat
totuttelua ovat sienet, oliivi ja kala. Voisi siis sanoa että
olen tullut jo aika pitkälle?
Vielä on matkaa jäljellä, mutta onneksi sitä matkaa on
helpottamassa avomieheni, jonka kautta olen oppinut tykästymään uusiin
makuihin. Hänen ansiostaan olen saanut paljon rohkeutta kokeilla uutta ja luottamaan
enemmän itseeni. Erityisesti tämä on korostunut leipomisessa. Kokkauksessa
häviän hänelle niin ruhtinaallisesti, että sen jättäisin mieluummin yksinomaan
hänelle. Mutta onneksi yhdessä on mukava tehdä, kun saa tukea ja turvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti